Framil 2018

Framil oli kesällä 2018 Porin Kirjurinluodolla järjestetty partion suurtapahtuma. Teemana oli ”näe itsesi uudessa valossa”, ja Framil oli avoimuuden ja rauhankasvatuksen asialla.

Tapahtuman järjesti Lounais-Suomen partiopiiri yhdessä Porin kaupungin kanssa, ja mukana oli myös muita nuoriso- ja vapaaehtoisjärjestöjä.

Viikonloppu sisälsikin runsaasti ohjelmaa myös partioon kuulumattomille osallistujille.

Framil 2018 Avoin ohjelma

Perjantai

Framil 2018 -partiotapahtumassa rauhankasvatus on yksi keskeinen osa ohjelmaa. Rauhankasvatuksen Elävä kirjasto -pisteellä keskustellaan rajoista ja niiden ylittämisestä siirtolaisuuden ja pakolaisuuden näkökulmasta perjantaina 8.6.2018 Porin kaupunginkirjastolla kello 18-19.30.

Mukana keskustelussa Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö (IOM),  YK-nuoret, Porin kaupungin maahanmuuttajien neuvontapiste MAINE sekä Satakunnan Monikulttuurisuusyhdistys. Pisteellä on mahdollisuus myös origami-linnun taitteluun!

Lauantai

Lauantaina kiinnostuneet pääsevät seuraamaan Framil-yleisörasteja Hanhipuistossa ja Arenalla. Osaa rastien ohjelmasta yleisö pääsee halutessaan kokeilemaan myös itse.

Osallistumismahdollisuudesta kerrotaan tarkemmin Hanhipuiston ja Arenan infopisteissä, jotka on merkitty suunnistusmaailmasta tutuilla rastilipuilla.

Sekä Hanhipuistossa että Arenan ympäristössä tapahtuu lauantaina kolmena ajankohtana: kello 8.30–12.30, 12.30–15.30 ja 16.00–19.30.

Maaohjelman yleisörastit

  • Arena: Sudenpennut (7-9-vuotiaat) kulkevat läpi valmiiksi tehdyn aistiradan paljain jaloin.
  • Arena: Sudenpennut seikkailevat aarteenetsinnän parissa.
  • Arena: Sudenpennut tekevät taskulamppua muistuttavan huivi- tai reppukorun.
  • Arena: Sudenpennut ja perhepartiolaiset (alle sudenpentuikäiset) ilmentävät tunteitaan muovailuvahaa muotoilemalla.
  • Arena: Seikkailijat (10-12-vuotiaat) kokeilevat savusukellusta.
  • Arena: Seikkailijat opettelevat palovammojen tunnistusta ja ensiapua.
  • Arena: Seikkailijat harjoittelevat hätäpuhelun soittamista.
  • Arena: Seikkailijat harjoittelevat alkusammutusta. Myös paloauto on paikalla!
  • Hanhipuisto: Tarpojat (13-14-vuotiaat) ratkovat pulmia pakohuonetyyliin.

Meriohjelman yleisörastit

  • Hanhipuisto: Sudenpennut ja seikkailijat reinmarikarttatehtävien parissa.

Sunnuntai

Lounais-Suomen Partiopiiri ja Laajan turvallisuuden verkosto WISE  yhdessä järjestävät Framil 2018 -suurtapahtuman yhteydessä paneelikeskustelun. Aiheena konfliktit ja rauhanvälitys meillä ja maailmalla. Mukana paneelissa mm. Pekka Haavisto, Helena Ranta, Riikka Marjamäki, Anne Meskanen ja Katleena Kortesuo.

Rauha nyt! -rauhanpaneeli Porin kauppatorin Satakieli-lavalla 10.6.2018 klo 10-12

  • Kello 10: Porin kaupunginjohtajan tervehdys
  • Kello 10.05: Konfliktinratkaisun avaimet
  • Kello 10.30: Rakentava keskustelu verkossa
  • Kello 11: Naiset rauhan rakentajina

Samanaikaisesti rauhanpaneelin kanssa Porin kauppatorilla järjestetään Yhteistyötori, jossa Framil-tapahtuman yhteistyökumppanit sekä Porin paikalliset toimijat esittelevät toimintaansa.