Tapahtumalaulu

Framil 2018 -suurtapahtuman virallinen laulu kantaa nimeä Valokeilassa. Kappaleen on sanoittanut ja säveltänyt Aaro Anteroinen.

Kappaleen sanat löytyvät myös osallistujan oppaan toiseksi viimeiseltä sivulta numero 63.

Valokeilassa

Ootko koskaan metsään eksynyt?
Kaupungissa neljän ruuhkaan autolla jäänyt?
Mitä silloin tunsitkaan, ei se ollut mukavaa.
Kenties toivoit jotain parempaa?

Kaikkea ei voikaan hallita.
Niistä, mitä voi, on myöskin lupa nauttia.
Kuten lautapeleissä, mukavampaa on yhdessä.
Ollaan kaikki näissä bileissä.

Valokeilassa, valokeilassa,
tulin tänne tanssimaan, elämästä nauttimaan.
Valokeilassa, valokeilassa,
yhdessä ollaan framilla.

Mikä susta tulee isona?
Valintoja täynnä on tää suuri maailma.
Pidä lippu korkeella, muista olla myös valmiina,
mitä vain voi aina sattua.

Sankareina oman elämän
toisiamme taskulampuilla me valaistaan,
jotta päästään kukkimaan, terälehdet avaamaan,
kaikki aurinkoa ottamaan.

Valokeilassa, valokeilassa…

Sua varmasti voi vähän jännittää.
Kaikki on niin suurta, että hirvittää.
Silloin täytyy koittaa nousta lavalle.
Paistattele siis valossa ja hymyile.

Valokeilassa, valokeilassa…

Sävel ja sanat: Aaro Anteroinen, Rantakaarinat