Rauha nyt! -panelisti Pekka Haavisto kannustaa toimimaan rauhan rakentamiseksi – ”Konfliktien tukijoukoissa on jo riittävästi väkeä”

Pekka Haavisto oli yksi Rauha nyt! -paneelin puhujista.

Porin kauppatorilla Rauha nyt! -paneelissa puhunut Pekka Haavisto kannustaa toimimaan rauhan rakentamiseksi.

– Solidaarisuus uhreille on tärkeää, mutta konfliktin osapuoleksi heittäytymisessä ei ole järkeä. Konfliktien tukijoukoissa on jo riittävästi väkeä. Sen sijaan kannattaa liittyä niihin, jotka ovat vamiita esittämään ratkaisuehdotuksia, hän sanoo.

Euroopan rauhaninstituutin puheenjohtaja muistuttaa, että kun ympärillä tapahtuu paljon pahaa, vaarana on kärsimykseen turtuminen. Haavisto antaa esimerkiksi Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin, jossa on mukana toisen ja kolmannen polven pakolaisia.

– Poikkeavasta tilanteesta on tullut normaali olotila: pakolaisuudesta osa identiteettiä.

Haavisto muistuttaa, että vaikka länsimainen materialistinen maailmankuva etsii konfliktien syitä usein materiasta, esimerkiksi raaka-aineisiin tai luontoon liittyvistä kiistoista, konfliktien syyt ovat paljon moninaisempia.

– Kun maailmalla riidellään uskon kysymyksistä, kunniasta tai arvoista, länsimaissa saatetaan ihmetellä h-moilasina, mistä nyt kiistellään, kun ei ole edes öljyjä pelissä, hän sanoo.

Pekka Haavisto vakuuttaa, että auttamisenhalua löytyy, vaikka välillä puhutaankin, etteivät ihmiset halua auttaa.

– Maailmassa ei ole koskaan annettu näin paljon humanitääristä apua, apu vain jakautuu monen konfliktin kesken. Harvoin vain on ollut tilannetta, jossa ratkotaan näin montaa konfliktia, joista jokaisessa on kärsimystä, hän sanoo

”Solidaarisuus uhreille on tärkeää, mutta osapuoleksi heittäytymisessä ei ole järkeä.”
Pekka Haavisto