Tukku uusia logistiikan pestejä on nyt avoinna – Vielä ehtii hakea tekijäksi Framille!

Porissa kesäkuun alussa järjestettävän Framil 2018 -suurtapahtuman uudet logistiikan pestit ovat nyt haettavissa. Uudet pestit esitellään tarkemmin tässä uutisessa.

Myös kumppanuuden, ohjelman, viestinnän ja talouden tiimeihin haetaan edelleen tekijöitä. Jo aiemmin julkaistut pestikuvaukset löydät täältä.

Lounais-Suomen Partiopiirin järjestämään Framil 2018 -tapahtuman avoinna olevien pestien hakeminen onnistuu tällä hakulomakkeella.

Logistiikan avoimet pestit

Turva – ryhmänjohtaja

  • Vastaa oman ryhmänsä johtamisesta ja toiminnasta. Johdettavan ryhmän koko on noin 5-10 turvan tekijää.
  • Vastaa ryhmän ja johtokeskuksen välisestä informaation kulusta työvuoron aikana.
  • Jakaa ryhmän sisäiset tehtävät työvuoron aikana. Ryhmien tehtäviä ovat muiden muassa liikenteenohjaus, yleinen järjestyksenvalvonta, kulunvalvonta ja siirtymisistä huolehtiminen sekä koulumajoituksen valvonta.
  • Ylläpitää hyvää järjestystä ja puuttuu riskitekijöihin ennakoivasti positiivisella asenteella.
  • Toimii tiiviissä yhteistyössä ensiapu- ja majoitustiimin sekä henkilölogistiikan kanssa.
  • On omalla toiminnallaan esimerkillinen, sosiaalinen ja ystävällinen tapahtuman turvallisuudesta vastaava henkilö, joka on aina valmiina auttamaan tilanteessa kuin tilanteessa.
  • Takaa osallistujille sujuvan ja turvallisen suurtapahtumakokemuksen.
  • On vähintään 18-vuotias ja omaa voimassaolevan järjestyksenvalvojakortin. Ryhmänjohtajalla on mahdollisuus maksuttomaan jv-koulutukseen ennen tapahtumaa.

Turva – tekijä

  • On osa turvallisuudesta vastaavaa pienryhmää, jota johtaa ryhmänjohtaja. Ryhmän koko on noin 5-10 tekijää.
  • Ottaa vastaan ryhmänjohtajan jakamat, ryhmän sisäiset tehtävät työvuoron aikana.
  • Ryhmien tehtäviä ovat muiden muassa liikenteenohjaus, yleinen järjestyksenvalvonta, kulunvalvonta ja siirtymistä huolehtiminen sekä koulumajoituksen valvonta.
  • Ylläpitää hyvää järjestystä ja puuttuu riskitekijöihin ennakoivasti positiivisella asenteella.
  • Toimii tiiviissä yhteistyössä ensiapu- ja majoitustiimin sekä henkilölogistiikan kanssa.
  • On omalla toiminnallaan esimerkillinen, sosiaalinen ja ystävällinen tapahtuman turvallisuudesta vastaava henkilö, joka on aina valmiina auttamaan tilanteessa kuin tilanteessa.
  • Takaa osallistujille sujuvan ja turvallisen suurtapahtumakokemuksen.
  • On samoajaikäinen tai sitä vanhempi.

Varastokymppi

Tapahtumaa varten perustetaan väliaikainen varasto ennen tapahtumaa, ja tapahtuman aikana varastoidaan enemmän tavaraa. Tapahtumaan jälkeen varastot pyritään tyhjentämään mahdollisimman nopeasti. Varastossa käytetään lähinnä ohjelmapisteiden sekä tekniikan materiaalien kanssa.

Tehtävässä olet vastuussa tavaran varastoinnista ja varastotoimista tapahtuman aikana, tapahtumaa ennen ja tapahtuman jälkeen. Sinulla on myös halutessasi rooli tavarankuljetustekijöiden ohjaamisessa.

Pesti edellyttää toimia ennen ja jälkeen itse tapahtuman. Eduksi on, jos pestattu asuu Porissa tai Porin lähistöllä. Eduksi on myös kyky ja lupa käyttää kuorma-autoa, pakettiautoa (B-kortti) ja/tai traktoria, mutta tämä ei ole välttämätöntä.

Tavarankuljetustekijä

Toimit Framilin logistiikassa tavarankuljetuksien tekijänä mahdollistaen muun muassa ohjelmien toteuttamisen, kun tarvittavat materiaalit ovat oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Tapahtuman aikana tavarankuljetustekijän hommat painottuvat kirjurinluotoon ja lähialueisiin, mutta joiltain pestatuilta toivomme toimia jo ennen ja jälkeen tapahtuman. Toimimme tiiminä ja teemme yhteistyötä tavarantarvitsijoiden kanssa.

Pestissä eduksi on kyky ja lupa käyttää kuorma-autoa, pakettiautoa (B-kortti) ja/tai traktoria, mutta tämä ei ole välttämätöntä.  Tukena on tarvarankuljetusmestari sekä muu logistiikan tiimi.

Tekniikka – sähkömikko

  • Sähkömikko on mukana Framilin sähköverkoston rakennuttamisessa, purkamisessa, ylläpitämisessa. Lisäksi sähkömikko valvoo sähkön käytön turvallisuutta.

Tekniikka – vesimikko

  • Vesimikko on mukana Framilin vesiverkoston rakentamisessa, huoltamisessa ja purkamisessa.

Tekniikka – raksamikko

  • Raksamikko on mukana Framilin rakentamisessa. Osa rakenteista on alueella jo valmiina, mutta jonkun verran on rakennettava ennen tapahtuman alkua.

Ruoanjakelu – trahteerausvastaava (3 henkeä)

  • Trahteerausvastaava suunnittelee, valmistelee ja johtaa kahvin, mehun, veden, ruuan ja ervi-ruuan jakamisen Framil-tapahtuman keskuskentän Ruokala-teltassa. (Porin kaupunki tuo valmiin ruuan paikalle, vie jakelutähteet pois sekä tiskaa kaikki jakeluastiat ja -tarvikkeet.)

Ruoanjakelu – trahtööri (30 henkeä)

  • Trahtööri tekee ruuanjakelua ja ruuanjakelun huoltoa Framil-tapahtuman ruokailuissa. (Ei ruuanvalmistusta tapahtumassa eikä valmistelua ennen tapahtumaa.)